Tämä viikko on mennyt rampatessa sateisessa metsässä ;) Koko kesän mejä-kokeeseen yrittäneenä en uskonut pääseväni tähänkään joten yllätys oli kun sain tiedon että Elma pääsee Mouhijärven kokeeseen! Elma on viimeksi käynyt jäljellä viime vuonna kun parsoneilla oli oma koe Kihniössä. Siellä Elma korkkasi mejä-uransa AVO1 täysillä (50p) pisteillä. Ennen ekaa koetta treenasimme koko lajia ehkäpä pari jäljen verran joten ajattelin että ei tässä nyt varmaan tartte kauheesti treenailla. Teimme kuitenkin Annin kanssa kaatosateessa keskiviikkona jäljet Elmalle ja Jepelle. Molemmat suoriutuivat jäljestä kohtuullisesti vaikka kaatosade olikin levitellyt veret varmaan mukavasti koska senverran leveää ja pyörivää oli työskentely molemmilla ;)

Lauantaina kävin Mouhijärvellä jälkitalkoissa ja toivoin ettei tulisi samanlaista kaatosadetta kuin viikolla. No, la-su välisenä yönä oli koepaikalla satanut kaatamalla parin tunnin ajan ja niinpä sunnuntaina aamulla starttasimme reilun 20h tuntia vanhalle kaatosateen huuhtomalle jäljelle... Josta tuomari Hannu Suonto oli tätä mieltä:

"Alkumakauksen tutkittuaan koira lähti reippaasti jäljelle. Heti suuntakrepin jälkeen tehtiin pari laajaa riistajälkien tarkastusta ja otettiin uusi alku (ts. koira otti itse uuden alun). Ensimmäisellä osuudella tehtiin runsaasti pieniä tarkistuspistoja, kulmalla pieni varmistuspisto. Toisella osuudella työskentely tarkentui mutta vieläkin tarkistuksia riitti. Toisella kulmalla pitkä pisto riistapolulle mutta uusi suunta löytyi. Kolmas osuus huipputarkkaa jäljestystä. Makuut tutkittiin tarkasti. Kaato kiinnosti."

Tulos AVO1/40p ja nousu voittajaluokkaan ;) Joten ensi kaudella kisaamme VOI jäljillä kunhan saamme personal trainer Hannulta oppia voittajajäljen tekoon ;)