Jopas taas vierähti kuukausi nopsaan eikä tänne ole ollut oikeen mittään asiaakaan kirjuutella ennenkuin nyt ;)

Tänään metsäilimme Elman kanssa Hämeenkyrössä. Elmahan on ilmoitettu parin viikon päästä järjestettävään MEJÄ-kokeeseen! Ihan ekaa kertaa ollaan kokeeseen menossa, joten odotukset eivät ole järin suuret, mutta joskushan se on aloitettava! Kiitokset jälleen Hannulle ohjauksesta ja jäljen teosta. Lapsien hoidon järjestäminen kun vaatii hieman jotta pääsee metsälle, mutta onneksi Hannu vetäisi meille jo eilen jäljen että saatiin ekaa kertaa treenattua vanhalla jäljellä. Ja olihan se Elmallekin tosiaan vähän haastavampaa mutta selvittiinhän siitä. Samalla sain vinkkiä vähän omaan käytökseeni jäljellä jotta koe selvitettäisiin ilman suurempia ohjaajan mokia ;)

Sunnuntaina menemme Cerin kanssa Riihimäelle pentunäyttelyyn. Ceri onkin ainoa rotunsa edustaja ko. näyttelyssä ;) Aion esittää Cerin nyt itse jotta saataisiin koiralle hieman varmuutta kehään ja kehäkäyttäytymistreenejä. Jatkossa saa Vivika kyllä esittää Cerin itse, mutta koska molemmat sekä koira että esittäjä ovat eka kertaa kehässä niin pieni kokemus koiralle ei ainakaan tee huonoa ;) Cerin esiintyminen Kaupin pentunäyttelyssä meni vähän mönkään kipeän jalan vuoksi eikä liikkeitä oikein päässyt arvostelemaan kun koira kulki vain laukalla ;) Nyt on sama tuomari ja koska viimeksikin kuitenkin kehästä tulivat pois KP:n kanssa niin eiköhän Karin vieläkin Ceristä tykkää!

Erimarit edustivat Anna-Marin kanssa myös Kokkolan KV näyttelyssä viime viikonloppuna. Mona oli VSP cacibin kera upean Enzon (Miselin MaxFactor) ollessa ROP ja BIS3, ja Mosse poika oli PU2 saaden sertin ja cacibin!!! Kiitos Anna-Mari ;) Great job!

Lotta ja Jeppe on ilmoitettu Porin KV näyttelyyn kuun vaihteessa. Lotalle näyttely on vähän turha, kun se viimeinen cacib tuli jo Hesasta mutta toivotaan että Jepelle näyttelystä olisi cacibin verran hyötyä ;) Saas nähdä pääseekö tuore äiti Anni mukaan näyttelyyn vai viekö vauvanhoito kaiken ajan? Onnea siis Annille perheineen uudesta perheenjäsenestä, pienestä pojasta! <3