Eilen kävimme kakaroiden kanssa Oivassa pentutarkastuksessa. Ja olihan siinä Sailalla taas töitä ;) Pennut yllättivät ja siitäkin huolimatta että kotona meno yltyy melko hurjaksi välillä niin lääkärissä pennut nukkuivat kuljetusboksissaan ja pöydälläkin olivat niin hiljaista porukkaa. Hyvät hermot tuntuu olevan porukalla. Autossakin nukkuivat mennen tullen eikä kuulunut pihaustakaan "sikaosastolta" Annikin jo epäili kyytiin haettaessa että olen unohtanut pennut kotiin ;)

Alun flunssasta huolimatta kaikki olivat kunnossa. Sydänäänet ja keuhkoäänet kaikilla puhtaat. Parilta pojalta oli vielä toinen palli matkalla ja yhdellä lievää alapurentaa. Noita asioita en enää murehdi sillä edellisen pentueen tosi paha alapurentakin on nyt jo tasapurenta ja pallitkin varmasti kaikille tupsahtavat ;) Tosi hienoa sakkia siis! Sirut laitettiin ja kukaan ei edes inahtanut sirutuksessa. Kotiin tullessa sitten riehuttiinkin taas senkin edestä. Pentuaitaus meinaa käydä jo ahtaaksi välillä kun koko porukka riehuu. Viikonloppuna taidammekin aloittaa ulkoilun jos tarha kuivuisi sen verran ettei tarvitse kurassa pyöriä. Kesäpennuthan on meillä ulkoilleet aina aiemmin mutta minä olen sen verran arkajalka että en raaski viedä talvipentuja ulos kylmään maailmaan ;) Pojista pari jääkin meille vielä pidemmäksi aikaa kun ensimmäiset matkaavat uusiin koteihinsa ensi viikolla. Kävin ostamassa parit pentupannat ja alamme harjoittelemaan sitten jo narussakin ulkoilua. Elma ja Elvis ovat tutustuneet myös pentuihin. Elvis parka pelkää pentuja sillä A-pentueen tyttöset kävivät aikanaan kiinni Elviksen "tissiin" ja sen jälkeen Elvis ei ole enää oikein pennuista välittänyt. Elma-mummokaan ai oikein pennuista tykännyt. Ehkäpä se luuli joutuvansa niitä imettämään ja vilautti vähän hammasta riiviöille. Elmalla on myös juoksut alkamassa ja silloin Elma on vähän takakireä joten en aio Elmaa sen enempää pennuilla kiusata, Elvistä ehkä vielä kiusaamme ;)

Erimarin ja Karvahaalareiden kettupäivä lähestyy. 3.5 sunnuntaina vietämme kasvattien kanssa päivän kettuluolilla tutustuen lajiin ja syömme myös makkaraa sekä keittelemme kahveet. Ehkäpä saamme myös asiantuntevaa opastusta mejään ja muutenkin vietämme toivottavasti aurinkoisen päivän yhdessä ulkoillen. Tilasin jo lämpimän aurinkoisen kevätpäivän tapahtumaa varten ;)

16.5 Tampereella Kaupissa järjestetään pentunäyttely jonne odotan innolla C-pentuja puolustamaan viimevuotista ROP titteliä. Kyseisessä näyttelyssähän viime vuonna hienosti ROP-tittelin vei Erimarin Bosse "Mosse" joten täytyyhän tänäkin vuonna täräyttää kisassa voittoon. Ainakin Cesar eli Cedu Kotkasta on tulossa ja Cinderella eli Ceri on ilmoitettu, Sara eli Carriekin lupaili tulla ja jos vielä saadaan Kauhavan vahvistuksena Cujo eli Lenni paikalle niin saadaan kasvattajaryhmäkin kasaan!!!

Jepen kanssa matkaamme Vaasan KV:hen ja paikalle saapuu myös Kuopion ihme Mosse. Siinä saa sitten isä ja poika kilpailla keskenään, niin olihan siellä muitakin ;) Lotan kanssa olisi tarkoitus aloittaa luolailu ja näyttelyt kunhan pennut saadaan maailmalle.

Siinäpä sitä tarinaa taas tuli ;) Yritän illalla laittaa jos suinkin ehdin niin uusia kuvia kakaroista sekä videon pätkää.

PS. Yksi poika etsii vielä kotia. Jos haluat kivan harrastuskaverin joka ei ole sieltä villeimmästä päästä ja on myös ihan huippusuloinen niin otahan yhteyttä pikaisesti!!! Devil poika haluaa omat ihmiset ettei tartte jäädä mamman luo vanhaksi pojaksi, vaikka mielelläni tuon suloisen karvapalleron täällä pitäisinkin ;) Luulenpa vaan että Elvis voisi olla eri mieltä asiasta...

Edit. Seisomakuvaräpellykset tässä:

Disaster

1239972078_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Devil

1239972131_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Duracell

1239972199_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Dictator

1239972277_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Doubletrouble

1239972318_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Damnyougirl

1239972356_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Daniella

1239972388_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Koko lauma

1239972427_img-d41d8cd98f00b204e9800998e